Lahden historiaa 90-luvulta lähtien

Perustin videoyritykseni aikoinaan 14-vuotiaana vuonna 1991 ja olen nyt vanhoilta VHS-nauhoilta digitoinut yli 7 tuntia materiaalia siirtäen tähän sivulle kuvaamiani videoita eri tapahtumista Lahdessa. Mukana on mm. Kauppakeskus Trion avajaiset, Launeen McDonaldsin avajaiset, Radiomäen tulipalo sekä Jäähallin harjakaiset. Itselleni tuli mieleen paljon muistoja.

Kauppakeskus Trion avajaiset vuodelta 1992. Kaupunginjohtaja avaa virallisesti Trion ja kuvasin jokaisen liikkeen Triossa myös mm. Rytmiradion uudet tilat. Mukana lisäksi mm. Mari Rantasila bändinsä kanssa ja nuori Toni Nieminen jakaa nimikirjoituksia McDonaldsissa.

Pituus: 25 minuuttia.

Tulipalo Radiomäellä vuodelta 2003

Leikkaamatonta raakamateriaalia Radiomäen tulipalosta, jossa katsomo tuhoutui täysin. Palokunta sammutustöissä ja Poliisi tutkii aluetta.

Pituus: 4 minuuttia.

Äiteen patsaan psytytys ja valmistusta vuodelta 1998

Kuvaaja Hugo Tuokko. Äiteen patsaan pystytys ja tekoprosessia sekä myös virallinen paljastustilaisuus Urheilukeskuksessa. Raakamateriaalia.

Pituus: 26 minuuttia.

Jäähallin harjakaiset vuodelta 1998

Vielä keskeneräinen halli ja sen harjakaiset. Näkyy rakennusvaihetta sekä puheita mm. Beibi Rantaselta. Raakamateriaalia.

Pituus: 19 minuuttia.

Trion hintakarnevaalit lokakuussa 1993

Trion karnevaaleilla oli Samba Maracana ja esiintyjiä kuten nuori Laura Voutilainen sekä Kaija Koo. Myös tanssiesityksiä ja muuta hauskaa.

Pituus: 22 minuuttia.

Mukkulan Kartanon esittelyvideo vuodelta 2001

Esittelyvideolla esitellään kartanon aluetta ja toimintaa.

Pituus: 5 minuuttia.

Launeen McDonaldsin avajaiset 1993

Launeen McDonaldsin avajaisissa käydään läpi tunnelmia ennen avausta sekä palkitaan myös ensimmäinen asiakas. Ronald hauskuuttaa lapsia.

Pituus: 1 tunti ja 18 minuuttia.

Aurinko Jaffa ralli vuodelta 1992

Lahden maastoissa ajettu ralli ja järjestelyt hoiti Poppoo Team. 

Pituus: 48 minuuttia.

Ajelua Lahdessa ja Jaakko Teppo 1993

Kuvattu Lahtea autosta sekä alussa myös Jaakko Tepon terveiset, kun pyysin häneltä pientä mainosta. 

Pituus: 6 minuuttia.

Ajelua Lahdessa 2000-luvun alussa

Ajeltu Lahdessa eri paikoissa.

Pituus: 22 minuuttia.

Raksa-messut 1993

Lahden suurhallissa Raksa-messut

Pituus: 34 minuuttia.

Pikatalvi Lahdessa vuonna 1992

Kerrankin lumi todellakin yllätti autoilijat.

Pituus: 9 minuuttia.

Trion hintakarnevaalit maaliskuussa 1993

Mukana mm. nuori Henry Saari Mr. Finland kiertueella, Matti Nykänen, Samba Maracana, Markku Purho, Pekka Räty, Jaakko Teppo, Jorma Pulkkinen, Mikko Alatalo ja Back Beat.

Pituus: 1 tunti ja 3 minuuttia.

TV-mainoselokuvatuotanto Sykkeessä 2002

Sykkeen tiloissa oli tyhjää rakennusaluetta. Lavastimme tyhjään tilaan kokonaisen asunnon ja ohjasin nuorena poikana Madrid-huonekalujen tv-mainoksen siellä.

Pituus: 3 minuuttia.

Maastopalo Mukkulassa 90-luvulla

Kävimme kuvaamassa kaveriporukalla paikalla.

Pituus: 3 minuuttia.

McDonalds tapahtuma jäähallilla 1993

Reippaan ja McDonaldsin yhteistempaus.

Mukana myös Even Matti Rytmiradiosta.

Pituus: 13 minuuttia.

Korumessut Suurhallilla 1996

Toimin ensimmäistä kertaa myös haastattelijana.

Pituus: 13 minuuttia.

Mukkulan kirkon avajaiset 1993

Viralliset avajaiset.

Pituus: 2 tuntia 48 minuuttia.

Netsivisio paikallisTVohjelmia ja mainoksia 1999

Uutisia ja muita ohjelmia Lahdesta. Kiitokset kaikille kuvaajille ja toimittajille hienosta työstä. Itsekin olin siellä kuvaajana ja tein paljon mainoksia. Myös Netvisio animaatiotunnus on tekemäni. Lupa videon linkitykseen saatu kanavan perustajalta.

Pituus: 1 tuntia 35 minuuttia.

Lahden Kotiniemen Siirtolapuutarhan juhlat

90-luvulla olleet kesäjuhlat.

Pituus: 1 tuntia 4 minuuttia.

äitee_Areena.png

Äitee - Sisulla Voittoon 2021

Paljon on menty eteenpäin noista alkuajoista. Tässä on viimeisin ohjaustyöni Yleisradiolle. Dokumenttielokuva lahtelaisen hiihtolegendan matkasta olympiavoittajaksi. Dokumentissa näkyy paljon myös vanhaa Lahtea.

Ilokseni sain kuulla, että dokumentti oli saanut YLE:n TV-kanavalla lähes miljoona katsojaa. Kiitos Äiteelle!

Pituus: 28 minuuttia.